Samuel Mäkinen
Olen Seinäjoelta kotoisin oleva Oikeustieteen opiskelija Lapin yliopistosta. Työntekijänä olen tunnollinen ja määrätietoinen. Pyrin haastamaan itseäni aina kun siihen on mahdollisuus. Pääsen työskentelemään mielenkiintoni ytimessä, toimiessani osana Lecklén M&A praktiikkaa. Oikeudenalakohtaisesti minua kiinnostaa nimenomaisesti liikejuridiikka, erityisesti sopimusoikeus. Pidän kuitenkin suhtautumiseni avoimena muitakin oikeudenaloja kohtaan ja esimerkiksi IPR sekä talousrikosoikeus kiinnostavat myös.
Luonteeltani olen sosiaalinen ja huumorintajuinen tyyppi, jolta ihmisten kanssa asioiminen sujuu luonnostaan. Lecklén arvoista etenkin positiivinen asenne osuu omalle kohdalleni päivittäisessä asennoitumisessani. Olen keskustelija ja nautin merkityksellisistä ja vähemmänkin merkityksellisistä keskusteluista. Tavoitteenani on kasvaa valitsemani oikeudenalan lujaksi asiantuntijaksi, joka tarttuu jokaiseen saamaansa toimeksiantoon asiakaslähtöisellä ja sopivan rennolla asenteella, tinkimättä kuitenkaan pätkääkään työn laadusta.
Urheilu on lähellä sydäntäni. Pyrin olemaan mahdollisimman aktiivinen opintojen ja työskentelyn rinnalla, mikä tapahtuu pääasiassa kuntosalin ja lenkkeilyn yhdistelmällä. Lisäksi vapaa-aikaa kuluu toisinaan Judon parissa. Edellä mainittujen lisäksi harrastuksiini kuuluu moottoripyöräily. Olen myös erähenkinen ja haen luonnosta vastapainoa arjelle.
Mottoni:
Lainatakseni ranskalaista teologia:
”Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä myös hyvin.” — Adolphe Monod