Tarinoita leckléläisiltä - Hanna Huhtala
Lapsuuden leikki sytytti intohimon
Kynät, paperit, vihot ja kalenterit siistissä ja tarkassa järjestyksessä. Niistä koostuivat lapsuuteni lempileikki: toimisto. Äidiltäni saamani vuoden 1988 kalenteriin merkitsin omat ja työntekijöideni työvuorot. Kalenteri oli turkoosin värinen ja aivan ihana. Numerosta kahdeksan muodostui myös lempinumeroni. Isäni viereen liimauduin aina, kun hän teki kirjanpitoa, veroilmoitusta tai hoiti rahastonhoitajan tehtäviään. Serkkuni luona en malttanut irrottaa sormiani sähköisestä laskukoneesta, jossa oli kuittirulla. Ai että se oli hieno!
Haaveilin jossain vaiheessa myös eläinlääkärin tai lääkärin urasta, kunnes oli pakko myöntää, että allergiat ja pelko mätänevään haavaan koskemisesta ovat ylitsepääsemättömiä esteitä. Numerot ja pykälät veivät lopulta voiton, ja kun vuoden 2003 tammikuussa istuin Kirsti Aurasen luennolla, tiesin haluavani arvonlisäveroasiantuntijaksi. Sittemmin matka jatkui vielä opiskelun merkeissä, mutta kun KPMG vuonna 2008 haki arvonlisäveroasiantuntijaa Tampereelle, tiesin, että paikka on minun. Muistan miettineeni, että tässähän voisi lukea: ”Hanna Huhtala, tule meille töihin”. Tämä on ollut urani merkittävin askel, enkä päivääkään ole epäillyt, etteikö juuri arvonlisävero ole minun juttuni. Olen ikuisesti kiitollinen kaikille KPMG:n kollegoilleni, joilta opin kymmenen vuoden aikana enemmän kuin paljon. Erityiskiitokset haluan antaa Mika Kalliolle ja Marko Ojalalle. Kiitos.
Sama selittämätön intohimo numeroihin ja pykäliin on säilynyt kaikki nämä vuodet. Tämä intohimo johti lopulta oman yrityksen perustamiseen ja sittemmin osakkuuteen Leckléllä. Olen tehnyt Jounin, Juhon ja Arjan kanssa töitä yhdessä jo useamman vuoden. Kun lisäksi sain mukaani alv-tukeni ja -turvani Eveliinan, päätös ryhtyä leckléläiseksi oli selvä.
On hienoa olla luomassa Lecklén tarinaa yhdessä jo varsin tutuiksi tulleiden kollegojen kanssa. Parasta on, että olemme saaneet ympärillemme lisää osaavia ja mahtavia ihmisiä. Meistä kaikista kuulette vielä!
Iltaisin ja vapaa-ajalla en enää leiki toimistoa, vaan neulon villasukkia ja höpötän kanoilleni. Perheeseeni kuuluvat Tomi ja Aino, jotka hymyillen kuuntelevat haaveilujani useammasta kanasta, koirista ja kissoista. Lehmä ja ponikin olisivat kivoja. Eivät ehkä usko, mutta mitäs jos musta sittenkin tulee isona eläintenhoitaja. Noh, sitä ennen hoidan kuitenkin vielä muutamia toimistojuttuja.
