Kor­kein hal­lin­to-oi­keus lin­ja­si tu­lo­ve­ro­tuk­sen seu­raa­mus­mak­su­ja

2.7.2024

Korkein hallinto-oikeus antoi viime viikolla kaksi ennakkopäätöstä (KHO:2024:93 ja KHO:2024:94) koskien tuloverotuksen seuraamusmaksuja. Nykyiset veronkorotusta koskevat verotusmenettelystä annetun lain säännökset tulivat voimaan 2018. Veronkorotusten määrääminen on ollut muutoksen jälkeen jäykkää ja kaavamaista, ja veronkorotus on ollut käytännössä automaattinen seuraamus Verohallinnon poiketessa verovelvollisen antamasta veroilmoituksesta. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätösten jälkeen tiukan tulkintalinjan voidaan olettaa muuttuvan verovelvollisen kannalta oikeudenmukaisemmaksi.

Molemmissa päätöksissä perustason veronkorotus katsottiin kohtuuttomaksi. Päätöksessä KHO:2024:93 oli kyse omaisuuslajia koskevasta tulkintakysymyksestä. Korkein hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta omaisuuslajia koskevan kysymyksen osalta, mutta katsoi yhtiön tulkinnan omistamiensa kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden omaisuuslajista mahdolliseksi ja veroilmoitukselle tehdyn ilmoitusvirheen kokonaan anteeksiannettavaksi. Veronkorotus poistettiin kokonaisuudessaan.

Päätöksessä KHO:2024:94 oli kyse yhtiön pääveroilmoituksen ja liitelomakkeen välisestä ristiriidassa. Pääverolomakkeella yhtiö oli ilmoittanut luovutustappion elinkeinotuloa vähentävänä eränä, vaikka luovutustappio oli tullut ilmoittaa muuhun omaisuuteen kohdistuvana. Veroilmoituksen liitelomakkeella luovutustappio oli kuitenkin ilmoitettu oikein. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että perusteet veronkorotuksen määräämiselle olivat olemassa. Kysymys oli kuitenkin ollut inhimillisestä virheestä tiedon ilmoittamisessa. Veroilmoituksen liitelomakkeella ilmoitettu tieto oli merkittävästi vähentänyt riskiä siitä, että verotus olisi tullut toimitetuksi virheellisesti. Perustason mukaista kahden prosentin veronkorotusta oli pidettävä tapauksen olosuhteissa erityisestä syystä kohtuuttomana, ja veronkorotus alennettiin yhteen prosenttiin lisätystä tulosta.

Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksensä perusteluissa muun ohessa, että veronkorotus on joka tapauksessa rangaistuksen luonteinen hallinnollinen seuraamus. Tähän nähden, vaikka veronkorotusta koskevien säännösten muutosten tarkoituksena on ollut, että veronkorotus määrättäisiin aiempaa kaavamaisemmilla perusteilla ja veronkorotuksen määräämiseen liittyvää viranomaisharkintaa vähennettäisiin, veronkorotuksen kohtuullisuutta arvioitaessa on kuitenkin voitava kiinnittää huomiota laiminlyönnin tosiasialliseen moitittavuuteen.

Omaisuuslajia koskevat kysymykset ovat usein tulkinnallisia ja intressit suuria. Ennakkopäätösten myötä voidaan olettaa, että veronkorotuksen harkinnassa annetaan  jatkossa enemmän merkitystä verovelvollisen perustellulle näkemykselle omaisuuslajia koskien.

Lecklen asiantuntijoilla on vahva kokemus verotukseen liittyvistä kysymyksistä. Voit olla meihin yhteydessä matalla kynnyksellä heti tilanteesi alkuhetkistä lähtien.

 

Jaa artikkeli