Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämään
Työnantaja, olethan muistanut laatia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat?
Olivatpa ko. suunnitelmat sitten jääneet vielä toistaiseksi luonnosasteelle pöytälaatikkoon tai aiemmin laadittujen suunnitelmien osalta olisi tarpeen varmistua asiaa koskevan sääntelyn mukaisuudesta, niin alle kootuilla keskeisimmillä ohjenuorilla pääsee jo alkuun.
Tasa-arvosuunnitelma
Työnantajan, jonka palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, on laadittava tasa-arvolain mukaan vähintään joka toinen vuosi tasa-arvosuunnitelma, jonka mukaisesti tasa-arvoa edistävät toimet tulee työympäristössä toteuttaa. Valmiiksi laadittua tasa-arvosuunnitelmaa olisi suositeltavaa päivittää ko. toimia ja niiden tavoitteita koskevien merkittävien muutosten yhteydessä.
Tasa-arvosuunnitelmalle on laissa säädetty vähimmäissisältö. Sen tulee muun muassa sisältää selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta, erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin sekä niin sanottu laissa tarkemmin määritelty palkkakartoitus. Suunnitelman tulee lisäksi sisältää tarpeelliseksi katsotut toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi työelämässä. Kuhunkin päivitettyyn suunnitelmaan tulee sisällyttää arvio mahdolliseen aikaisempaan tasa-arvosuunnitelmaan otettujen toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista.
Tasa-arvosuunnitelmasta ja sen päivittämisestä on tiedotettava henkilöstölle ja tulee sen laadinnassa asiaa koskevan sääntelyn mukaan ottaa huomioon myös henkilöstön nimeämän edustajan/edustajien (kuten esimerkiksi luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun) näkemykset.
Yhdenvertaisuussuunnitelma
Myös yhdenvertaisuuslaki säätää työnantajalle omat velvoitteensa artikkelin aihepiiriä koskien.
Työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on yhdenvertaisuuslain mukainen velvollisuus laatia suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja näin edistää yhdenvertaisuutta työpaikalla. Ko. sääntelyn tavoitteena on, että yhdenvertaisuuden edistämisestä muodostuisi osa työpaikan säännöllistä kehittämistoimintaa.
Työnantajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja kehitettävä työpaikan tarpeet huomioon ottaen työoloja ja niitä toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä.
Yhdenvertaisuussuunnitelmalle ei ole laissa säädettyä määrämuotoa.
Vaikka yhdenvertaisuussuunnitelmalle ei olekaan lain velvoittamaa määrämuotoa ja tasa-arvosuunnitelmankin osalta on säädetty ainoastaan vähimmäissisällöstä, niin suunnitelmien laatiminen yhteistyössä asiantuntijan kanssa on suositeltavaa. Tällöin voidaan varmistua paremmin mm. siitä, että suunnitelmiin sisällytettävät käytännön toimet saadaan osoitettua henkilöstön rakenne huomioiden merkityksellisimpiin asiakokonaisuuksiin tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskien myös asiaa käsittelevän sääntelyn näkövinkkelistä.
Otathan yhteyttä asiantuntijoihimme, niin laaditaan yhteistyössä juuri teidän tarpeisiinne sopiva tasa-arvo ja/tai yhdenvertaisuussuunnitelma!
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!