Leckléläisten kesäpuuhat – Suvi Lindfelt ja puolimaraton
Lecklén veroasiantuntija Suvi Lindfeltin kesäpuuhiin kuuluu juoksuharrastus. Suvi kertoo, että kuluvana kesänä tossua on laitettu toisen eteen myös hiukan tavoitteellisemmin.
- Ilmoittauduin parin ystävän kanssa syyskuussa juostavan Finlandia Maratonin puolimatkalle. Pari tuntia piti miettiä ystävän ehdotusta, kunnes ilmoittautuminen laitettiin vetämään, Lindfelt kertoo.
Lindfelt iloitsee, että ilmoittautumisen myötä treenimotivaatio on ollut kohdillaan.
- Aiemmin ei ole tullut näin pitkää matkaa edes hölkättyä. Tavoitetta en ole uskaltanut asettaa, vaikka olisihan kahden tunnin alitus hieno suoritus. Pääasia kuitenkin, että juoksu tuntuu hyvältä ja pääsen maaliin.
Mitään harrastusta ei kuitenkaan kannata tehdä hampaat irvessä. Suvikin kertoo, että juokseminen on yksi tapa nauttia Suomen kesästä ja sen parhaista puolista. Vaihtelevat treenimaastot lisäävät juoksemisen mielekkyyttä.
- Kesäreissujen yhteydessä on ollut mukava tehdä juoksulenkkejä erilaisissa ja uusissakin maisemissa, esim. mökin metsäteillä ja Yyterin pitkospuilla.