ohje häirinnän ja epäasiallisen kohtelun torjumiseksi

oh­je häi­rin­nän ja epä­asial­li­sen koh­te­lun tor­ju­mi­sek­si

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on tarpeellisilla toimilla velvollinen  huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on lain 28 §:n mukaan asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.

Jos työnantaja laiminlyö edellä mainitun velvoitteensa, on mahdollista, että siitä koituu rikosoikeudellisia seuraamuksia työnantajalle. Yleisesti ottaen työlakien rangaistussäännösten perusteella nostetut syytteet koskevat usein juuri työturvallisuuslain rikkomista.

Työyhteisöissä on hyvä olla laadittuna ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun torjumiseksi, jotta mahdollisten eteen tulevien häirintätilanteiden varalle on valmiina olemassa selkeät toimintamallit. Lisäksi ohjeistus auttaa häirintätilanteiden ennaltaehkäisyssä.

Lecklén asiantuntijat auttavat mielellään häirinnän ja epäasiallisen kohtelun torjumiseksi annetun ohjeen suunnittelussa ja laadinnassa.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.