Rakennushanke
Rakennushanke perustuu isolta käytännön asioista sopimiseen ja käytännöllisiin ratkaisuihin. Sopimusjuridiikka saattaa tuntua laadintavaiheessa turhalta monimutkaistamiselta, mutta se poistaa monta tulkintaa myöhemmiltä ajoilta.
Vaikka rakennushankkeiden sopimuskannan ja hallinnon peruspilarit usein ovatkin pitkälti muodoltaan saman tyyppiset hankkeesta riippumatta, sisältää jokainen hanke roppakaupalla huomioon otettavia hankekohtaisia yksityiskohtia sekä mm. sopimistarpeita.
Anna meidän auttaa!
Käydään yhdessä läpi rakennushankkeenne kokonaisuus ja tavoitetilat sekä laaditaan tilanteeseen sopiva sopimuskokonaisuus onnistuneen hankkeen tueksi.
Alla on muutamia tuotteita aihepiiriin liittyen. Olemme yksinkertaistaneet tuotekuvauksia mahdollisimman paljon niin, että ne olisivat ymmärrettävissä olevia. Lisäksi olemme pyrkineet listamaan mahdollisuuksien mukaan hintaa/ hinnoitteluperustetta auki. Tilanteestanne riippuen kuvatut tuotteemme eivät välttämättä ole ratkaisu teidän tarpeisiinne/ tilanteeseenne. Suosittelemmekin olemaan pienellä kynnyksellä yhteydessä Lecklén asiantuntijoihin.