Li­sens­si­so­pi­mus

Onko aikomuksenanne antaa muille toimijoille mahdollisuuden käyttää immateriaalioikeutenne suoja-alaan kuuluvia tavaroita tai osaamistanne ja saada tästä käytöstä korvauksen? Harkitsetteko ulkoistavanne tuotteidenne valmistusta tai myyntiä, mutta haluatte suojata omat immateriaalioikeutenne? Oletteko etsimässä ulkomailta yhteistyökumppaneita tavaroiden kaupassa?

Mikäli vastasitte myöntävästi johonkin esimerkkikysymykseen, niin suosittelemme yhtenä vaihtoehtona tutustumaan lisenssisopimukseen. Lisenssisopimus voi olla sopiva vaihtoehto myös monessa muussa tilanteessa kuin mainituissa esimerkkitilanteissa.

Lisenssisopimus voidaan käytännössä solmia koskemaan mitä tahansa immateriaalioikeutta – esimerkiksi tavaramerkkiä tai mallisuojattua tuotetta. Vaikka lisenssisopimuksella annettaisiinkin oikeus esimerkiksi valmistaa suojattua tuotetta, omistusoikeus lisensoitaviin immateriaalioikeuksiin jää pääsääntöisesti lisenssinantajalle.

Lisenssisopimuksia on kuitenkin laadittavissa moneen eri laajuuteen ja muotoon. Asiassa läpikäytävät kysymykset ovat moninaisia, kuten:

  • Annetaanko valmistamiseen/ myyntiin yksinoikeus?
  • Onko lisenssioikeutta tarkoitus rajata alueellisesti, käyttäjämäärältä tai muuten?
  • Kuuluuko laitteeseen lisäksi esim. jokin ohjelmistolisenssi, ylläpito, asennus tms.?
  • Suoritetaanko lisenssioikeudesta jatkuvaa korvausta?
  • Mikä on sopimuskauden kesto?
  • Sitoutuuko toinen osapuoli valmistamaan/ myymään tarkastelukaudella minimimäärän?

Asiantuntijan apu on korvaamatonta sopimusta laadittaessa. Ota yhteyttä, niin maksimoidaan yhdessä immateriaalioikeuksistanne saatava hyöty!

Hinta:

Alkaen 1.500 euroa + alv. (sisältäen sopimusluonnoksen ja kaksi muokkauskierrosta)

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.