Olen helposti lähestyttävä yrityskauppoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut juristi. Olen valmistunut oikeustieteellisestä vuonna 2019 ja toiminut jo opiskeluaikana liikejuridiikkaan erikoistuneissa laki- ja asianajotoimistoissa avustaen juristeja monipuolisesti erilaisissa liikejuridiikan kysymyksissä.
Olen ollut mukana kymmenissä yrityskaupoissa ja hoitanut useita laajoja yrityskauppoja päävastuullisena projektimanagerina yhdessä Lecklén muun tiimin kanssa. Vastuu on kartuttanut ymmärrystä kokonaisuuksista ja tiedän millaisissa asioissa on syytä kääntyä tiimin puoleen.
Neuvonantajana pyrin ratkaisukeskeisyyteen. Yritystoiminta on täynnä mahdollisuuksia, mutta siihen liittyy aina myös riskejä. Tavoitteeni on tuoda mahdollisimman ymmärrettävästi asiakkaan tietoon mitä hankkeeseen liittyvät juridiset riskit ovat, jotta päätöksenteko perustuu realistiseen tilannekuvaan ja riskit otetaan tai jätetään ottamatta tietoisesti. Toisaalta sopimus on aina vähintään kahden osapuolen saavuttama kompromissi. Kompromissin saavuttaminen edellyttää neuvonantajalta kuuntelua ja sen ymmärtämistä mikä on osapuolille tärkeää. Joskus hyväksyttävä muotoilu löytyy laatikon ulkopuolelta, kun keskittyy kuuntelemaan.
Vapaa-ajalla harrastan monipuolisesti mm. erilaisia pallopelejä. Pitkän tauon jälkeen erityisesti tennistä.
Erityisosaamistani ovat yrityskaupat ja sopimusoikeus. Oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi olen suorittanut asianajajaliiton asianajajatutkinnon.
Knoppi minusta
Pidin lapsena yhtenä uravaihtoehtona muusikon uraa. Tähän mennessä kertyneen työurani parhaille tuntipalkoille olenkin päässyt 5-luokkalaisena soittamalla trumpetilla joululauluja Tampereen Stockmannin edessä.
Referenssejä:
Lounea Palvelut - Vakka Suomen Puhelin