Työssäni avustan eri toimialojen yritys- ja yhteisöasiakkaita sekä julkisen sektorin toimijoita käytännönläheisesti erilaisissa päivittäisissä arvonlisäverotuksen kysymyksissä. Arvonlisäveroasiantuntijana olen toiminut vuodesta 2015 lähtien. Olen työskennellyt Big Four yhtiössä, LexAlvialla ja nyt yrityskaupan myötä Leckléllä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri.
Olen perehtynyt työssäni erityisesti yleishyödyllisten yhteisöjen sekä terveys- ja sosiaalialan arvonlisäverokysymyksiin. Avustan mielelläni myös kansainvälisen kaupan sekä rakentamisen erityiskysymyksissä. Erilaiset arvonlisäverotuksen läpikäynnit, kuten arvonlisäverolaskenta ja oman käytön arvonlisäveron mahdollisuudet ovat vahvaa osaamistani.
Knoppi minusta
Keittiöstäni syntyy säännöllisesti niin suolaisia kuin makeita herkkuja.