Mark­ku Haa­pa­sal­mi

Johtamisen valmennukset, mentorointi
040 067 7211
markku.haapasalmi@leckle.fi

Olen senior esihenkilövalmentaja ja mentori, jonka intohimona on johtamisen kehittäminen. Tein elämäntyöni Nordea Pankissa, jonka Suomen yksikön varatoimitusjohtajan toimesta jäin eläkkeelle vuonna 2013.

Eläkkeellä olo mahdollistaa urheilumiehelle mahdollisuuksia toimia hallitus- ja vapaaehtoistoiminnan parissa. Olen mm. Hiihtoliiton puheenjohtaja ja Olympiakomitean hallituksen jäsen.

Olen tehnyt jo pitkään johtamisvalmennusta. Teen sitä rakkaudesta lajiin ja etenkin siksi, että tarvetta johtamisen kehittämiseen näen niin yritysmaailmassa, julkisella sektorilla kuin urheilujärjestöissäkin.

Johtamisluentojeni kantava teema on: ”Ihmisten johtamisen kulmakiviä”.  Samalla teemalla sparraan myös johtoryhmiä. Nämä valmennukset ovat koostuneet yleisimmin koko johtoryhmälle pidettävästä luennosta ja sen jälkeisistä kahdenkeskisistä keskusteluista. Mentorointia olen tehnyt 90-luvulta lähtien Suomessa ja ulkomailla.

Ihmisten johtamisen kulmakiviä minun maailmassani ovat itsensä johtaminen, ihmisten arvostaminen, luottamus, palveleva johtajuus, positiivisen vaativa johtaminen ja kannustava palautekulttuuri sekä kaikkia työntekijöitä koskevat työyhteisötaidot.

Tärkeä havaintoni on, että suomalaisessa työelämässä sallitaan liian paljon alisuoriutumista ja lannistavia asenteita. Esihenkilöt eivät aina osaa tai uskalla puuttua alisuoriutumiseen, eivät löydä sanoja.

Valmennukseni on korostetun käytännönläheistä. Kerron paljon esimerkkejä ja ammennan oppeja omalta johtamistaipaleeltani.

Esihenkilön tehtävä on saada ihmiset haluamaan, ei pelkästään suostumaan.

Miten sinä sen teet?

Autan siinä mielelläni.