Kat­rii­na Pel­to­nen

OTM
+358401305740
katriina.peltonen@leckle.fi

Työskentelen Leckléllä työoikeuden parissa ja avustan yrityksiä erityisesti työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä, kuten työsopimusten laatimisessa ja päättämisessä, muutosneuvotteluissa sekä riita- ja erimielisyystilanteissa. Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi vuonna 2021 ja suorittanut lisäksi Suomen Asianajajien asianajajatutkinnon.

Olen työskennellyt koko urani ajan pääasiassa työnantajapuolen työoikeuden parissa niin Big Four -yhtiössä kuin asianajotoimistossa. Minulla on kokemusta myös pörssiyhtiön in-house juristin tehtävistä.

Näkemykseni mukaan hyvä asiakassuhde perustuu luottamukseen. Siksi pidän tärkeänä, että minua on helppo lähestyä ja että yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä ongelman ratkaisemiseksi. Tavoitteeni on, että asiakas on tyytyväinen lopputuloksen lisäksi myös tapaani hoitaa asiat.

Minut löytää Lecklén Helsingin toimiston lisäksi todennäköisimmin joko kuntosalilta tai juoksuradalta.

Erityisosaamisalueet