Yri­tys­ra­ken­ne­kar­toi­tus

Oletko harkinnut yrityksesi myymistä? Onko yrityksesi liiketoiminta kasvanut tai kasvamassa tulevaisuudessa? Onko liiketoimintayhtiösi taseella ”ylimääräisiä” varoja, jolloin ne ovat liiketoimintariskien piirissä?

Yritysrakenteen muutoksilla tarkoitetaan esimerkiksi sulautumisella, jakautumisella, toimintamuodon muutoksella tai konsernirakenteen perustamisella toteutettavia muutoksia yrityksen toiminnassa. Yritysrakenteen muuttamiselle voi olla useita syitä. Muutoksilla voidaan esimerkiksi:

  • pienentää liiketoiminnasta johtuvia taloudellisia kokonaisriskejä;
  • hakea verotehokasta kokonaisuutta;
  • siirtää omaisuutta tai toimintoja erillisyhtiöihin toimintojen kannattavuuden läpinäkyvyyden vuoksi;
  • organisoida toimintaa esim. sitouttamistoimia tai myyntiä silmällä pitäen.

Yrityskauppatilanteissa sekä ostaja että myyjä voivat hyötyä siitä, että yrityksen rakennetta on muutettu ennen kaupan toteuttamista. Yritysrakennekartoitus on hyvä suorittaa hyvissä ajoin ennen mahdollista kauppaa. Mikäli tarve yritysrakenteen muutokselle huomataan liian lähellä kaupan tai muun järjestelyn tapahtumista, voi rakennejärjestelyyn ryhtyminen olla käytännön ja verotuksen johdosta mahdotonta/ riskialtista.

Tuotteen sisältö:

  • aloituspalaveri 60 min;
  • palaverin perusteella muistion laadinta asiakkaan tavoitteen tilaan sopivista yritysrakennemalleista ja niiden hyödyistä ja haitoista;
  • palaveri, jossa käydään muistio ja mahdolliset jatkotoimenpiteet läpi.

Lecklén asiantuntijat avustavat kartoittamalla yrityksenne rakenteen tulevaisuuden tavoitteitanne silmällä pitäen. Asiantuntijamme auttavat mielellään myös mahdollisen yritysrakennemuutoksen läpiviennissä prosessin alusta loppuun ns. avaimet käteen periaatteella.

Hinta:

Hinta-arvio n. 1.000-3.000 euroa + alv.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.