Ai­e­so­pi­mus

Haluatko vahvistaa neuvottelukumppaniesi tahtotilan sopimuksen laatimiseen tulevaisuudessa ennen kuin neuvottelemanne sopimuksen tarkempi sisältö ja sopimusvelvoitteet ovat lopullisesti selvillä?Olisiko tarpeen kirjata #mustaavalkosella esimerkiksi siitä, että neuvottelukumppanisi sitoutuvat olemaan käymättä sopimusneuvotteluja kolmansien osapuolien kanssa sinä aikana, kun teillä on sopimusneuvottelut käynnissä?

Aiesopimuksen tarkoituksena on kirjata auki osapuolten yhteinen tavoite sopimuksen aikaansaamiseksi.

Aiesopimuksella on tyypillistä sopia yhteisen tavoitteen, kuten kaupan toteuttamisen lisäksi, muun muassa aikataulusta seuraavista työvaiheista ja salassapidosta. Aiesopimuksessa keskeistä on ymmärtää se, että miltä osin osapuolet haluavat sopia sitovista ehdoista ja miltä osin ei sitovista tahdonilmauksista. Aiesopimuksessa lähtökohta on se, että se ei velvoita osapuolia tuleviin järjestelyihin. Kuitenkin esim. aiesopimukselle mahdollisesti kirjattava salassapito tulisi olla sitova siitäkin huolimatta, että kauppa ei muutoin toteutuisi.

Aiesopimuksen nimi ei ratkaise sitä, että sitooko sopimuksen ehdot osapuolia vaan keskeistä on sisältö. Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää sisältö oikealla tavalla ja suositeltavaa on käyttää sopimusjuristia apuna tulkinnassa ja muotoilussa.

Mikäli tilanteessasi on tarpeen tehdä osapuolia kiistatta ja juridisesti sitova sopimus myöhemmän sopimuksen tekemisestä, voi tilanteeseenne paremmin sopiva sopimusmalli olla esisopimus.

Hinta:

Alkaen 700 euroa + alv (sisältää sopimusluonnoksen ja yhden muokkauskierroksen)

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.