Työ­oi­keus­kou­lu­tus

Haluaisitteko parantaa aihepiiriin liittyvää yleisosaamista tai mahdollista kuulla työoikeuden ajankohtaisia teemoista?

Toteutamme työoikeudellisia koulutuksia niin etäyhteyksin kuin myös paikan päällä, tilanteen sen salliessa. Koulutuspakettimme räätälöidään aina kohderyhmän ja sen toiveiden mukaisesti. Voimme keskittyä koulutuksessa esimerkiksi ajankohtaisiin työoikeudellisiin muutoksiin tai teemoihin, jotka ovat nimenomaan teille ajankohtaisia. Voimme keskittyä myös osittain tai kokonaan valittuihin teemoihin kuten irtisanomistilanteisiin, työsopimuksen laadintaan tai kilpailukieltoehtoihin liittyviin määräyksiin. Koulutuksissamme haluamme tarjota aina mahdollisuutta, että osa ajasta varataan teidän käytännössä vastaan tulleisiin kysymyksiin ja ratkaistaan niitä yhdessä osana koulutusta.

Koulutuksen kesto sovitaan erikseen, mutta se voi olla esimerkiksi lyhyt 2 tunnin tietoisku tai koko päivän koulutus. Suositeltavaa on varata koulutukseen vähintään puolipäivää.

Ota yhteyttä, niin järjestetään teidän tarpeitanne palveleva kattava koulutus.

Hinta:

Puolipäivää kestävä etäkoulutus, 1.500 euroa + alv. (sisältää suunnittelun yhdessä asiakkaan kanssa sekä toteutuksen)

Kokopäivän kestävä etäkoulutus, 2.500 euroa + alv. (sisältää suunnittelun yhdessä asiakkaan kanssa sekä toteutuksen)

Paikan päällä pidettävissä koulutuksissa veloitamme lisäksi koulutuksesta aiheutuvat matka- ja majoituskulut.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.