Lakisääteiset työsuojeluvelvoitteet

La­ki­sää­tei­set työ­suo­je­lu­vel­voit­teet

Työllistääkö yrityksenne säännöllisesti työskenteleviä työntekijöitä?

Apukäsistä on arjen tekemiseen paljon hyötyä, ja uusien työpaikkojen tarjoaminen sekä kanssaihmisten työllistäminen on muutenkin erittäin kunnioitettava asia.

Työantajan tulee kuitenkin huomioida, että työntekijät tuovat mukanaan asiaa sääntelevän lainsäädännön puitteissa toimialasta riippumatta myös työsuojeluun liittyviä vastuita, joiden noudattamisesta on tärkeää huolehtia.

Lähtökohtana työnantajan työsuojeluvelvoitteille on useissa tapauksissa työnantajan palveluksessa säännöllisesti työskentelevän henkilöstön määrä siten, että määrän noustessa tulee työpaikalla valita muun muassa työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut (yli 10 säännöllistä työntekijää) ja perustaa työsuojelutoimikunta (yli 20 säännöllistä työntekijää). Lisäksi asiaa sääntelee muun muassa yhdenvertaisuuslaki, joka velvoittaa työnantajan laatimaan ns. tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman, jos työnantajan palveluksessa on yli 30 säännöllistä työntekijää.

Koskevatpa tietyt työsuojeluvelvoitteet työnantajia myös säännöllisten työntekijöiden määrästä riippumatta, sillä kaikki työnantajat ovat esimerkiksi velvoitettuja laatimaan työsuojelun toimintaohjelman. Lisäksi jokaisen työnantajan tulee nimittää työsuojelupäällikkö työpaikan työsuojelun yhteistoimintaa varten, ellei työnantaja itse toimi tässä tehtävässä. Lisäksi työsuojelupäällikkö vastaa työpaikan työturvallisuudesta.

Työsuojeluvelvoitteiden täyttäminen vaatii useissa tapauksissa lain mukaisia määrämuotoisia toimia ja asiakirjoja (kuten vaalit, pöytäkirjat jne.). Asiantuntijamme auttavat teitä mielellään työsuojeluvelvoitteita koskevan säännösviidakon navigoinnissa, katsotaan teidänkin työsuojeluasianne ensi tilassa kuntoon!

Hinta:

Sovitaan toimeksiannolle asiakkaan kokonaistilanteen sekä tarpeiden mukainen kilpailukykyinen kokonaishinta.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.