Osakeanti

Osa­kean­ti

Oletteko pohtineet osakeantia, jolla voisitte järjestellä ja muuttaa yhtiön omistussuhteita ja mielellään mahdollisimman verotehokkaasti?

Osakeannit voidaan merkintähinnaltaan jakaa maksullisiin ja maksuttomiin osakeanteihin. Mikäli muusta ei sovita, osakeannissa yhtiön osakkeenomistajilla on etuoikeus merkittäviin osakkeisiin yhtiön osakkeiden omistussuhteiden mukaisesti. Tiettyjen edellytysten täyttyessä osakeanti voidaan kuitenkin suorittaa myös suunnatusti. Osakeyhtiölain mukaan suunnattu osakeanti voidaan toteuttaa vain, mikäli suunnattuun antiin on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.  Osakeanti voidaan toteuttaa joko tarjoamalla uusia rekisteröitäviä osakkeita tai vaihtoehtoisesti tarjoamalla merkittäväksi yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Uusien osakkeiden merkinnässä on mm. se etu osakkeiden myyntiin verrattuna, ettei merkinnästä tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

Maksullisessa osakeannissa osakkeiden merkintähintaa ei tarvitse välttämättä maksaa rahana, vaan sovittaessa merkintähinta voidaan myös maksaa muulla omaisuudella eli ns. apporttiomaisuudella. Apporttiomaisuuden taloudellisen arvon on vastattava vähintään osakkeiden merkintähinnan arvoa. Osakkeiden maksu apporttiomaisuudella liittyy usein osaksi muuta yritysjärjestelyä. Autamme teitä tarvittaessa myös yritysjärjestelyiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Osakeantiin liittyy verotuksellisia kysymyksiä erityisesti silloin, jos osakkeita ollaan tarjoamassa esim. henkilöstölle tai sukulaisille. Veroseuraamusten lisäksi osakeyhtiölain muodolliset vaatimukset tulee osata ottaa huomioon. Tällaisia ovat esimerkiksi  hinnan määräytymisperusteiden kirjaaminen ja suunnatussa osakeannissa taloudellisten painavien perusteiden kirjaaminen. Osakeantia toteutettaessa on syytä huomioida myös arvopaperimarkkinalain mukaiset edellytykset, mikäli osakeanti on laajuudeltaan minitasot ylittäviä.

Lecklén kokeneet asiantuntijat ovat apunasi osakeannin suunnittelussa ja toteutuksessa alusta loppuun asti ja pitävät huolen, että suunniteltu lopputulos pystytään saavuttamaan jouhevasti ja tehokkaasti.

Tuote:

  • Avustaminen osakeantia koskevissa seuraavassa dokumentaatiossa
  • Hallituksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjat koskien osakeantia
  • Kaupparekisteriprosessi
Hinta:

Alkaen 700 + alv. (hinta ei sisällä kaupparekisterikustannuksia)

Mikäli tarvitsette apua liittyen merkintähinnan määrittämiseen ja merkintähinnan verotuksellisiin seuraamuksiin, niin annamme näistä tarjouksen keskustelun perusteella.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.