Ta­ri­noi­ta lecklé­läi­sil­tä – Tyt­ti Haa­ra­nen

25.10.2022

Junnufutarista juristiksi

Työskentelen Leckléllä lakimiehenä Jyväskylän toimistolla. Lakiopinnot eivät aikanaan olleet minulle kuitenkaan itsestään selvä valinta ja muistelenkin, että toiveammatteja lapsuudessa ja nuoruudessa minulla oli useita - näyttelijästä ja poliisista psykologiin. Vapaa-aikani kului tuolloin suurelta osin liikunnan parissa ja lempiharrastukseni lapsuudessa oli jalkapallo.

Ennen ylioppilaskirjoituksia aloin miettiä oikeustieteen maisterin opintoja yhtenä vaihtoehtona, koska tutkinto on laaja-alainen, ja antaa mahdollisuudet toimia monenlaisissa tehtävissä ja eri toimialoilla. Päätin sitten hakea opiskelemaan Lapin yliopistoon. Opiskeluaika Rovaniemellä oli hienoa aikaa ja sieltä sain juridiikan perusopit. Ystävien lisäksi löysin opintojen parista myös aviomiehen, jonka kanssa muutimme opintojemme loppupuolella Jyväskylään, koska molemmille oli täältä työpaikat tiedossa.

Opintojeni loppupuolella ja valmistumisen jälkeen työskentelin jonkin aikaa asianajotoimistossa, jossa avustin asianajajia muun muassa riita-asioissa. Urani alkuvaiheessa toimin myös käräjänotaarina Keski-Suomen käräjäoikeudessa ja suoritin siellä auskultoinnin.

Olen työskennellyt lakimiehenä myös tilitoimistossa ja tilintarkastusyhteisössä. Niissä molemmissa sain avustaa asiakkaita mm. sopimus-, yhtiö- ja vero-oikeuteen liittyvissä kysymyksissä sekä laajemmissa yritys- ja omistusjärjestelykokonaisuuksissa. Näistä työpaikoista sain monipuolista kokemusta erilaisista yritysjuridiikkaan liittyvistä lakimiestehtävistä ja yleistä näkemystä tilitoimisto- ja tilintarkastusmaailmasta.

Leckléllä olen työskennellyt vuodesta 2020 lähtien ja viihdyn työssäni hyvin. Aluksi tein tuntitöitä ollessani vielä vanhempainvapaalla lasten kanssa kotona ja nyt noin vuoden verran olen työskennellyt kokoaikaisesti. Lecklén mukavaan ja välittömään porukkaan oli helppo tulla mukaan ja olihan täällä myös tuttuja kollegoita aiemmista työpaikoista. Mielekästä työstäni tekee se, että pääsen päivittäin tekemään monipuolisesti erilaisia ja haastavia yhtiö- ja yritysoikeuteen sekä yritysten omistusjärjestelyihin ja työoikeuteen liittyviä tehtäviä.

Koen, että juristin työ vaatii usein näkökulmanottokykyä muuhunkin kuin pelkkiin pykäliin. Yrityksille tehtävissä juridisissa toimeksiannoissa usein on tärkeää huomioida esimerkiksi asiakkaan toimiala ja sen erityispiirteet. Monesti toimeksiantoihin kietoutuu myös verotukselliset ja taloudelliset näkökulmat. Oma jalkapalloharrastus jäi aikanaan, ja nykyisin tulee oltua kentän laidalla seuraamassa omien lasten pelejä. Tiimipelaamista on kuitenkin myös työskentely yritysjuridiikan parissa, jossa parhaimmillaan yhdistyvät mm. juridiikan, verotuksen ja talouden näkökulmat. Hienoa on saada työskennellä Leckléllä tiimissä yhdessä näiden alojen ammattilaisten kanssa.

 

Kirjoittaja:

Tytti Haaranen

OTM, VT

tytti.haaranen@leckle.fi

Jaa artikkeli