Lecklé edus­ti työ­nan­ta­jaa työ­tur­val­li­suus- ja syr­jin­tä­rii­ta-asias­sa

10.1.2024

Lecklé edusti menestyksekkäästi työnantajaa oikeudenkäynnissä, jossa useat entiset työntekijät vaativat työnantajayhteisöltä vahingonkorvausta työturvallisuuslaissa säädettyjen velvoitteiden laiminlyönnistä ja hyvitystä syrjinnästä työhönotossa yhdenvertaisuuslain nojalla. Lecklén tiimiin toimeksiannossa kuuluivat Lauri Pyökäri ja Simo Kahelin.

Entiset työntekijät katsoivat, että työnantaja olisi sille työturvallisuuslaissa säädettyjä velvoitteita laiminlyömällä aiheuttanut entisille työntekijöille korvattavaa vahinkoa.

Entisten työntekijöiden mukaan toimitusjohtaja olisi pitkäaikaisesti järjestelmällisesti häirinnyt ja kohdellut epäasiallisesti työntekijöitä. Epäasiallisen kohtelun katsottiin pitävän sisällään muun muassa nöyryyttämistä, mitätöintiä, manipulointia, työrauhan häirintää, terveystietojen paljastamista ja työsuhteen päättämisellä sekä oikeudellisilla seuraamuksilla uhkaamista. Lisäksi työntekijät katsoivat, että toimitusjohtaja olisi syrjinyt työntekijää työhönotossa jättämällä uusimatta työntekijän määräaikaisen työsuhteen häirintäilmoituksen johdosta.

Työntekijät katsoivat, että työnantaja olisi aiheuttanut korvattavaa vahinkoa laiminlyömällä työnantajan toimimisvelvollisuuden toimitusjohtajan työntekijöihin kohdistamasta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä tiedon saatuaan.

Työnantaja kiisti kaikki entisten työntekijöiden vaatimukset perusteettomina ja toteennäyttämättöminä. Työnantaja katsoi, ettei ollut laiminlyönyt työturvallisuusvelvoitteitaan vahingonkorvausvastuun synnyttävällä tavalla, vaan oli heti häirintäilmoituksesta tiedon saatuaan ryhtynyt asianmukaisiin ja riittäviin toimenpiteisiin. Työntekijöitä ei ollut kohdeltu epäasiallisesti ja näyttö väitettyihin laiminlyönteihin syy-yhteydessä olevasta korvattavasta kärsimyksestä puuttui.

Työnantajan vastattua kanteisiin asiakokonaisuus siirrettiin tuomioistuinsovitteluun, jossa asiaa ei saatu ratkaistua. Tuomioistuinsovittelun päätyttyä Lecklé neuvotteli entisten työntekijöiden asianajajan kanssa sovintosopimuksen, jolla kaikki riitoihin liittyneet erimielisyydet ja vaatimukset sovittiin lopullisesti 2.000 eurolla per työntekijä ottamatta kantaa osapuolten riidoissa esittämien väitteiden ja vaatimusten oikeellisuuteen. Tuomioistuin vahvisti saavutetun sovinnon.

Lopullinen ratkaisu saavutettiin työnantajan kannalta nopeasti ja edullisesti, oikeudenkäynnin riskit välttäen.

Lecklén riitatiimi on vuosittain menestyksekkäästi mukana kymmenissä riita-asioiden sovintomenettelyissä ja oikeusprosesseissa niin yleisissä tuomioistuimissa ja välimiesmenettelyissä kuin markkinaoikeudessakin.

Leckléssä työskentelee useita luvan saaneita riitajuristeja, jotka arvioivat mielellään eripuranne taustoja ja mahdollisia etenemistapoja.

Jaa artikkeli