Erilajiset osakesarjat

Eri­la­ji­set osa­ke­sar­jat

Harkitsetko avainhenkilöiden sitouttamista tai sijoittajaosakkaiden mukaan ottamista yrityksesi toimintaan? Onko mielessäsi ajatus, jossa olisi tarvetta muuttaa yhdenmukaista ääni- ja tuotto-oikeutta?

Jos vastauksenne edellä mainittuihin kysymyksiin oli "Kyllä", suosittelemme harkitsemaan erilajisten osakesarjojen perustamista.

Osakeyhtiölain mukainen pääsääntö on, että kaikki yrityksen osakkeet tuottavat yhtiössä yhtäläiset oikeudet. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi yhtäläistä oikeutta osinkoon ja oikeutta äänestää yhtiökokouksessa.

Erilajisilla osakkeilla voidaan puuttua molempiin edellä mainituista ja lisäksi se mahdollistaa esimerkiksi osakkeiden lunastusehtoisuuden rajaamisen koskemaan vain tietyn lajisia osakkeita.

Osakkeiden muuttaminen erilajisiksi edellyttää yhtiöjärjestyksen muutosta ja siitä päätetään yhtiökokouksessa määräenemmistöpäätöksellä, eli ehdotusta on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista. Muutoksesta riippuen edellytyksenä saattaa olla myös osakkeenomistajan suostumus, jonka osakkeisiin muutoksella on vaikutusta.

Muuntolauseke yhtiöjärjestyksessä

Erilajiset osakkeet mahdollistavat myös muuntolausekkeen ottamisen yhtiöjärjestykseen. Käytännössä tällä voidaan turvata esimerkiksi se, että osake ei siirry yhtiön ulkopuoliselle kolmannelle osapuolelle vaikkapa osakkaan kuolintapauksessa. Muuntolauseke on käytännössä tapa, jolla voidaan betonoida se, että osakkeet saadaan lunastaa sovitulla tavalla pois osakkeenomistajalta tai taholta, jolle osakkeen on siirtynyt.

Mikäli suunnittelette osakeantia, tai muusta syystä haluaisitte keskustella tarkemmin erilajisten osakkeiden tuomista hyödyistä, asiantuntijamme auttavat mielellään.

Hinta:

700 – 2.000 euroa + alv. (Sisältää alkukartoituksen, yhtiöjärjestyksen muuttamisen, yhden kommenttikierroksen ja tarvittavien yhtiökokouspöytäkirjojen laadinnan.)

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.