Tietosuojakoulutus
Tietosuojaa toteutetaan käytännön toimenpiteiden kautta, ja organisaation tietosuoja on aina yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.
Henkilöstön aktiivinen ja säännöllinen kouluttaminen auttaa yhdenmukaistamaan organisaatiossa suoritettavaa henkilötietojen käsittelyä. Tämän myötä saadaan vähennettyä käsittelyssä tapahtuvia virheitä ja minimoitua virheistä aiheutuvia riskejä. Samalla vahvistetaan henkilöstön käsitystä siitä, että tietosuoja on organisaatiolle tärkeä arvo.
Tarjoamme tietosuoja-aiheisia koulutuksia räätälöitynä toimiala- ja organisaatiokohtaisesti, jotta voimme tarjota juuri teidän tarpeisiinne vastaavan koulutuksen. Oppimisen tehostamiseksi koulutuksen osaksi voidaan ottaa myös käytännön harjoituksia. Harjoittelemalla reagointia esimerkiksi tietoturvaloukkaukseen taikka rekisteröidyn tietopyyntöön parannetaan henkilöstön ja organisaation toimintavalmiutta poikkeustilanteissa.
Koulutuksen kesto sovitaan erikseen. Suositeltavaa on varata koulutukseen vähintään puolipäivää, mutta voimme toteuttaa myös esimerkiksi lyhyen kahden tunnin tietoiskun.
Toteutamme koulutuksia sekä etäyhteyksin että halutessanne yhtiönne tiloissa, tai toimistollamme.
Ota yhteyttä, niin järjestetään teidän tarpeitanne palveleva ja kattava koulutus.
Hinta:
Puoli päivää kestävä etäkoulutus alkaen 1.900 euroa + alv.
Koko päivän kestävä etäkoulutus alkaen 3.500 euroa + alv.
Hinta sisältää suunnittelupalaverin (0,5h), varsinaisen koulutuksen sekä tulostettavan ja jaettavan koulutusmateriaalin.
Koulutus on mahdollista tallentaa tallennemaksua vastaan (tallennemaksu 500 euroa).