Lah­ja­kir­ja

Onko tarkoituksesi lahjoittaa omaisuutta, mutta mahdollisuudet, vaatimukset ja toteutus mietityttävät? Ota meihin yhteyttä.

Omaisuuden lahjoittaminen tulee yleensä ajankohtaiseksi silloin, kun henkilökohtainen talous on jo vakaalla pohjalla ja varallisuutta on kertynyt yli oman tarpeen. Omaisuuden lahjoittaminen on tapa suunnitella varallisuuden siirtoa seuraaville polville.

Lahjakirjassa voidaan suojata omaisuuden pysymistä perhepiirissä sulkemalla lahjoitettava omaisuus pois avio-oikeuden piiristä. Lahjoittaja voi myös pidättää lahjoitettavaan omaisuuteen tuotto- tai käyttöoikeuden.  Avullamme laadittavassa lahjakirjassa otetaan huomioon juuri sinun yksilöllinen tilanteesi ja haluamasi lopputulos.

Lahjoituksen jälkeen lahjansaajalla on yleensä velvollisuus antaa lahjaveroilmoitus. Lahjoitukseen on saattaa olla mahdollista vaatia sovellettavaksi perintö- ja lahjaverolain huojennuksia silloin, kun lahja muodostuu yritysvarallisuudesta. Lahjaverotukseen vaikuttavat keskeiset kysymykset on hyvä ymmärtää jo siinä vaiheessa, kun lahjoitusta suunnitellaan. Lecklén kokeneet ammattilaiset huolehtivat siitä, että myös lahjaverotukseen liittyvät koukerot tulevat huomioon otetuiksi.

Lahjoituksella voidaan tehdä ennakoivaa perintöverosuunnittelua ja se istuukin hyvin osaksi kokonaisvaltaista perhe- ja lahjaverosuunnittelua.

Hinta:

Alkaen 570 euroa + alv.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.