Ennakkoluopuminen perinnöstä
Joskus voi tulla eteen tilanne, jossa tulevasta perinnöstä halutaan luopua jo ennen kuin perinnönjättäjä on menehtynyt. Tätä kutsutaan ennakkoluopumiseksi.
Mitä tällaisessa tilanteessa tulee sitten erityisesti ottaa huomioon? Jotta ennakkoluopuminen olisi juridisesti pätevä, on se tehtävä määrämuotoisena ja ilmoitus luopumisesta on annettava perinnönjättäjälle. Ilmoitus ei kuitenkaan vaadi perinnönjättäjän hyväksyntää eli perinnönjättäjän ei tarvitse ilmoitusta esimerkiksi allekirjoittaa. Suosittelemme, että luopumisesta otetaan merkintä esimerkiksi perukirjaan.
Jotta luopuminen olisi tehokas, niin erityistä huomiota tulee muun muassa kiinnittää siihen, ettei luopuja voi määrätä kuka/ketkä tulevat hänen sijaansa perimään vaan sijaan tulijat määräytyvät lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan. Mikäli luopuja on määrännyt tietyn sijaan tulijan, niin tällöin sijaan tulijalle määrätään lahjaveroa määrätystä osuudesta sekä luopujan tulee maksaa perintöveroa, koska hänen katsotaan ryhtyneen perintöön.
Ennakkoluopuminen voi myös tapahtua, mikäli perinnönsaaja hyväksyy perittävän laatiman testamentin, jossa perillinen on tehty perinnöttömäksi. Huomioitavaa on kuitenkin, että mikäli luopuja on perillisen rintaperillinen, niin hän säilyttää oikeutensa lakiosaansa, vaikkakin luopuisi hänelle tulevasta perintöosuudesta.
Lakiosasta luopumiseen katsotaan tapahtuneen tehokkaasti, mikäli perinnönsaaja on saanut luopumisen yhteydessä noin lakiosaansa vastaavan korvauksen. Kun luopujalle on maksettu täysimäärinen korvaus, katsotaan luopumisen olleen tehokas ja luopujalle ei muodostu kuolinpesän osakasasemaa perinnönjättäjän kuollessa. Mikäli kyseessä kuitenkin on muu kuin lakiosasta luopuminen, niin tällöin korvausta ei tarvitse suorittaa.
Miten ennakkoluopuminen perinnöstä eroaa muista luopumisen tavoista?
Miten ennakkoluopuminen sitten eroaa perinnöstä luopumisesta tai testamenttiluopumisesta? Mikäli henkilö luopuu testamentissa määrätystä perintöosuudesta perinnönjättäjän kuoleman jälkeen, on kyse testamenttiluopumisesta. Perinnöstä luopuminen taas tarkoittaa sitä, että henkilö luopuu hänen laillisesta oikeudestaan periä. Siitä, oliko perittävällä testamenttia, ei tällöin ole merkitystä.
Mikäli ennakkoluopuminen on ajankohtaista, niin olethan yhteydessä, jotta voimme varmistaa, että luopuminen tehdään tehokkaasti ja näin ollen vältetään turhat veroseuraamukset.
Avustamme mielellämme myös kaikissa muissa perhevarallisuuteen liittyvissä toimeksiannoissa - olisi kyse sitten perunkirjoituksesta, perinnönjaosta, asiakirjojen laatimisesta tai perintö- ja lahjaverotukseen liittyvistä kysymyksistä. Olethan yhteydessä perhevarallisuustiimiimme, jotta voimme varmistaa, että asiakirjat tulevat verotehokkaasti ja kerralla kuntoon. Olemme täällä auttamassa.
Bettina Miettinen
Veroasiantuntija
Aiheesta lisää:
Ositus- ja perinnönjakokirja
Perukirja
Perintö- ja lahjaverosuunnittelu