Si­joi­tus­yh­tiön hyö­ty­kar­toi­tus

Oletteko harkinneet yrityksen perustamista?

Osakeyhtiön ja henkilön verokohtelu poikkeavat merkittävästi toisistaan, minkä johdosta sijoittaminen ns. sijoitusyhtiön kautta voi tietyissä tilanteissa olla järkevä ratkaisu.

Harkittaessa sijoitustoiminnan harjoittamista yhtiömuodossa tavoitteena on usein päästä hyötymään yhtiön alhaisemmasta verokannasta (20 %) henkilönä harjoitettuun sijoitustoimintaan verrattuna (pääomatuloverokanta 30 % tai 34 %). Pelkästään näiden numeroiden vertailu ei anna oikeaa lopputulosta vaan huomioon on otettava sijoitustoiminnan laajuus, sijoituskohteet, toiminnan rahoittaminen, varojen jako ja sijoitustoiminnan aikajänne.

Sijoitusyhtiötä on mahdollista hyödyntää myös perhevarallisuussuunnittelussa. Lasten mukaan ottaminen sijoitusyhtiön osakkeenomistajiksi jo perustamisvaiheessa mahdollistaa omaisuuden arvonousun siirtymisen lapsille heidän omistusosuuttaan vastaavilta osin. Mikäli lapset eivät osallistu toiminnan rahoittamiseen, omistamisen ehdot on syytä miettiä tarkemmin veroriskien välttämiseksi.

Oli sijoitusyhtiön tavoite mikä tahansa, osakassopimuksen ja perheoikeudellisten dokumenttien (esim. testamentti ja edunvalvontavaltakirja) laatiminen on erittäin suositeltavaa, vaikka sijoitusyhtiön omistus olisi perhepiirissä. Silloin kaikille sijoitusyhtiön osakkaille on selvää, mitkä ovat sijoitusyhtiön yhteiset pelisäännöt.

Lecklén asiantuntijat auttavat vankalla kokemuksella selvittämään, olisiko sijoitusyhtiön perustaminen juuri sinun tilanteessasi järkevää.

Tuotteen sisältö:

  • 1 tunnin tapaaminen, jossa kartoitetaan taustatiedot mahdolliseen sijoitusyhtiötoimintaasi liittyen
  • Muistion laadinta, jossa nostamme esiin sinun tilanteen mukaisesti räätälöityjä sijoitusyhtiön etuja ja haittoja. Lisäksi muistiossa läpikäydään muutamia yleisiä sijoitusyhtiön verotukseen liittyviä teemoja, kuten yhtiön ja omistajan osinkoverotusta
  • 1 tunnin palaveri, jossa käymme muistion läpi ja sovimme mahdolliset jatkotoimenpiteet
Hinta:

Hinta alkaen 1.180 euroa sisältäen alv.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.