Osa­ke­vaih­to

Oletteko harkinneet konsernirakenteen muodostamista, mutta haluaisitte saada sen toteutettu ilman suuri verokustannuksia ja käytännön työtä? Onko tulevaisuuden suunnitelmissanne esimerkiksi riskienhallinnan tehostaminen?

Osakevaihto on rakennejärjestely, jossa osakeyhtiö hankkii sellaisen osuuden toisen osakeyhtiön osakkeista, että yhtiön omistamat osakkeet tuottavat osakevaihdon jälkeen enemmän kuin puolet hankittavan yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Vastikkeena osakevaihdossa hankittavan yhtiön osakkeenomistajille annetaan hankkivan yhtiön osakkeita.

Osakevaihdossakin tulee maksettavaksi varainsiirtoverokustannukset, mutta osakevaihdon avulla on mahdollista muodostaa konsernirakenne ilman tuloveroseuraamuksia, jos järjestely toteutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain säännöksien mukaisesti. Tuloveroseuraamukset liittyvät esimerkiksi rahavastikkeen antamiseen ja maastapoistumiseen tai keinotekoiseen järjestelyyn, jossa katsotaan järjestelyn yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista olleen veron kiertäminen tai veron välttäminen. Jos osakevaihtoa ei katsottaisi tuloverotuksen osalta veroneutraaliksi, olisi sillä osakkeita luovuttajalle taholle merkittävät veroseuraamukset, minkä vuoksi suosittelemme aina ennakkoratkaisun hakemista ennen osakevaihdon toteuttamista.

Syitä konsernirakenteen muodostamiseen osakevaihdolla ovat usein muun muassa riskienhallinta, yrityskauppaan valmistautuminen ja mahdollisuus osinkoverotuksen kokonaissuunnitteluun.

Osakevaihdon keskeinen etu on myös se, että hankittavan yhtiön y-tunnus ei muutu järjestelyn seurauksena, mikä tekee järjestelystä käytännön tasolla varsin vähätöisen. Näin ollen liiketoimintayhtiö voi jatkaa toimintaansa entiseen tapaansa, eikä sen tarvitse uusia y-tunnukseen liittyviä kaikkia sitoumuksiaan.

Rakennejärjestelyihin liittyy useita etuja, mutta ennen yritysjärjestelyn toteuttamista on suositeltavaa kartoittaa eri rakennejärjestelyvaihtoehdot etukäteen, jotta rakennejärjestelyt toteutetaan kannaltanne järkevästi ja yhtiönne liiketoimintaa tukien. Avustamme teitä käytännön toteutuksen lisäksi rakennejärjestelyiden suunnittelussa ja tarvittavien ennakkoratkaisuhakemusten hakemisessa Verohallinnolta.

Hintaesimerkki:

6.000-12.000 euroa + alv.

Annamme tarkemman kustannusarvion alkukeskustelun jälkeen. Avustamme tarvittaessa myös muiston laadinnassa päätöksenteon tueksi ja arvonmäärityksessä liittyen hankittavan yhtiön arvoon.

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.