Yri­tyk­sen toi­min­ta­muo­don muu­tos

Tuntuuko sinusta siltä, ettei yrityksesi toimintamuoto palvele sinua ja yritystäsi yhtä hyvin kuin yritystoiminnan alkuvaiheessa?

Toimintamuodon muutoksella tarkoitetaan yrityksen muuttamista esimerkiksi henkilöyhtiöstä osakeyhtiöksi. Tällainen yrityksen toimintamuodon muutos voi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi silloin, kun yrityksen toiminta on kehittynyt ja tuloksentekokyky kasvanut yrityksen alkuvaiheista ja toisaalta liiketoimintariskit ovat kasvaneet toiminnan laajentumisen myötä. Osakeyhtiössä yrittäjä vastaa lähtökohtaisesti yrityksen taloudellisista riskeistä vain sijoittamansa pääoman suuruisella osuudella. Toimintamuodon muutoksella voidaan myös mahdollistaa luonnollisemmin uusien omistajien mukaan ottaminen yritystoimintaan tai valmistautua yritystoiminnan myyntiin.

Toimintamuodon muutos ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia, mikäli muutoksessa noudatetaan tuloverolain toimintamuodon muutosta koskevia säädöksiä. Lecklén veroasiantuntijat kertovat toimintamuodon muutoksista mielellään lisää ja auttavat teitä toimintamuodon muuttamisen suunnittelussa sekä läpiviennissä.

Hinta:

Alkaen 1.000 euroa + alv

Varaa maksuton alkukartoitus tai lähetä viesti

Varaa

    Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.

    Lähetä viesti

      Lomake on suojattu roskapostin estämiseksi Googlen reCAPTCHA-palvelulla, johon liittyy palvelun tietosuojaseloste ja käyttöehdot.