Tuo­mas Tuok­ko­lan blo­gi: Muis­tat­ko, kun si­nua ke­hut­tiin?

Kiistaton tosiasia kuitenkin on, että avoimessa ja keskustelevassa kulttuurissa myös positiivinen tuloksenteko on todennäköisempää niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Kaikki lähtee ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Ennen avoimen kulttuurin rakentumista ihmisten on opittava tuntemaan toisensa, eikä tässä voi oikaista. Ryhmän on lisäksi hallittava sosiaaliset kanssakäymistaidot, osattava kuunnella, osattava kunnioittaa.

Kuten niin montaa muutakin asiaa elämässä, myös avointa ja keskustelevaa kulttuuria pystyy kehittämään ja harjoittelemaan. Miten kohtaan työkaverini, millaisia ovat pelisääntömme palavereissa, miten annan ja otan vastaan palautetta? Uskallanko ottaa esille myös vaikeita asioita ilman kaikille tuttua ajatusta: mitähän ne minusta ajattelevat?

Nostan avoimuuden ja keskustelevan ilmapiirin tueksi termin onnistumiskeskeisyys.

Käytännön esimerkki rakkaasta lajistani jääkiekosta, jonka parissa olen saanut tehdä töitä pitkään. Kiekon puolella historia nojaa jo takavuosilta asti niin sanotun ”unelman valmentamiseen”. Valmentajilla on tapana etsiä yksilön parannuskohteita ja heikkouksia. Kun teet tämän tai tuon asian paremmin tai kun vielä treenaat tuon osa-alueen kuntoon, niin sitten rävähtää. Samalla tahtomattammekin tukahdutamme niitä vahvuuksia ja osa-alueita, joissa pelaaja voi olla koko ryhmän kärkiyksilö.

Jos ”Matti” on koko jengin paras joukkuepelaaja ja pukukopin liima, näitä poikkeusominaisuuksia kannattaa tukea ja vahvistaa sen sijaan, että etsimme päivästä toiseen puutteita Matin laukauksesta. Kehityskohteita ei saa lakaista maton alle, mutta onnistumiskeskeisemmällä ajattelutavalla yksilö saa taatusti enemmän irti itsestään omien, parhaiden ominaisuuksiensa kautta.

Vasta aivan viime vuosina jääkiekkovalmentamisessa on ”herätty” vahvuuksien vahvistamiseen. Kun yksilön jo valmiiksi erinomaisia ominaisuuksia vahvistetaan, tilaa heikkouksille jää vähemmän. Ja jälleen tullaan avoimen ja keskustelevan ilmapiirin merkitykseen. Valmentajan ja pelaajan, johtajan ja työntekijän välillä pitää olla rehellinen ja luottamuksellinen suhde. Meidän on tunnettava toisemme, koska silloin löydämme myös toistemme vahvuudet, joita ryhmän onnistumiskeskeinen kulttuuri entisestään ruokkii.

Omassa ajatusmaailmassani yksi valmentajan päätehtävistä on osoittaa toiminnallaan, harjoitteillaan ja puheillaan joukkueelleen ne osa-alueet, missä se on hyvä. Kun tätä tapahtuu riittävästi, siirtyy ajattelumalli ryhmän tavaksi toimia arjessa.

Niin sanottu normaali työelämä ei poikkea tästä. Onnistumiskeskeisen palautteen antamiseen ja sen positiiviseen jatkumoon kannattaa panostaa ihan jokaisessa yhteisössä. Tämä auttaa avoimen ja keskustelevan ilmapiirin luomisessa ja luo tukea myös huonoille hetkille, joita ei saa pelätä tai juosta karkuun. Kun asiat menevät pieleen, avoimessa, keskustelevassa ja onnistumiskeskeisessä kulttuurissa vastoinkäymisiin pureudutaan, niistä opitaan ja taas jatketaan hymyssä suin eteenpäin.

Suomalaiseen, hiukan juroon mielenmaisemaan sopii vanhan kansan sanonta: kehuminen ylpistää. Tästä voisimme kuitenkin pikkuhiljaa luopua päivittämällä ajatusmallia rohkeaan ja raikkaaseen palautteen antamiseen. Silloin kun vieruskaveri onnistuu, avataan suu, huomioidaan ja kehutaan, opitaan antamaan ja ottamaan vastaan palautetta.

Meitä jokaista on joskus kehuttu. Muistele sen synnyttämää tunnetta sisälläsi ja mieti miltä se tuntui. Tuntuihan se mahtavalta. Kuinka paljon energiaa siitä sait ja millaisella innolla lähdit seuraavan kerran toteuttamaan vastaavaa tehtävää.

Niinpä. Positiivisella energialla on valtava liikkeellepaneva voima. Sitä kannattaa laittaa jakoon onnistumisista muistuttamalla.

Muistatko, kun sinua kehuttiin?

Tuomas Tuokkola
Kirjoittaja on Lecklé HR:n johtamisen valmentaja.

Teksti on julkaistu Tampereen kauppakamarin sivuilla.